Asenne Team Challenge – huikeaa toimintaa alusta loppuun

May 1, 2014 | 20:29

13895905640_f200edbeff_b
Wappulouans 2014 on lyöty alkuun, eikä se paremmin olisi voinut liikkelle lähteäkään. Rukan superpipen yhteyteen rakennettu course piti sisällään suunnattomasti linjoja. Oli spineä useaan lähtöön, täyteen tikkiin hiottua halfpipeä, hyppyreitä sinne ja tänne, tatteja ja vaikka mitä – ja niistäkös ennätykselliset yli 20 joukkuetta otti mittaa minkä kerkesi.

Tänä vuonna joukkueita oli etukäteen ohjeistettu sonnustautumaan parhaimpaansa, ja sehän he tekivät. Varsinkin Lidl-kauppayhtymän vapputarjonta oli erittäin kysyttyä tavaraa. Olihan usemmat joukkueet ottaneet vaikutteensa saksalaislähtöisen elintarvikeketjun varastojen hyllyiltä. Varsinkin lentäjiksi pukeutunut, jopa kaksi kokonaiskilpailun voittajaa joukkueessaan sisältänyt ryhmittymä edusti parasta halpatavaraosaamista mitä Suomen lumilautakerma voi sisällään pitää. Hashtag Suomipro.

Lopulta kuitenkin totuutta katsottiin silmiin, ja vaativa rata otti osansa. Voittoon naisissa laski erinomaisella osaamisella Mexicolaiset pythonin kesyttäjät ja miehissä Mourujärven maatalouslomittajaperhe Kuusamosta. Molemmissa joukkueissa sekä pukeutuminen että radan hallitseminen olivat aivan omaa luokkaansa. Tästä huolimatta ja silti, jokainen osallistunut joukkue osasi ja hallitsi. Kiitos teille!

Huomenna jatketaan, tästä tähän. Stepa ja Are heittivät huikean afterski-keikan Pisteen terassilla, ja illalla vielä Pisteen afterpartyissa on vuorossa Suomen paras Solonen & Kosola. Siellä nähdään!

Voitto naiset:
Mexicolaiset pythonin kesyttäjät
– Noora Vihervaara, Veera Vihervaara & Tyytti Alapieti

Voitto miehet:
Mourujärven maatalouslomittajaperhe Kuusamosta
– Antti Autti, Henri Petteri Laakkonen & Tuukka Tams

Kuvagalleria!

Leave a Reply

main partners

official media partner

produced by