Wappulounas on tuossa noin – nurkan takana
April 28, 2015 | 16:38Alkaa olla korkea aika laittaa simat tippumaan ja tippaleivät valumaan, sillä Wappulounaaseen on enää kaksi päivää. Leivo samalla kavereille myös, sillä niitä piisaa: Ski Inn -majoituksia ei ole koskaan Wappulounaan historian aikana varattu ennakkoon näin paljon. Mukana remmissä ovat muun muassa Roope Tonteri, Enni Rukajärvi, Peetu Piiroinen, Sami Luhtanen, Nuutti Niemelä ja Antti Autti – ja tärkeimpänä tietenkin sinä!
Sopankeittäjät ovat hieroneet jälleen karvaisia käsiään tiukasti yhteen ja puhaltaneet taikapölyä maagisten suunnitelmien päälle. Niistä on feenikslinnun tapaan nousemassa jotain ainutlaatuista. Obstaakkelit ja formaatit on pistetty uuteen uskoon, mutta yksi ainakin pitää kutinsa: tiimikisa tulee, joten muista kerätä kolmen hengen joukkue torstain joukkuekisaan, joka kulkee mystisellä nimellä Multiball Team Challenge.
Kisaaminen maksaa 40 € koko kisoilta ja 15 € päivältä ja osallistuminen tapahtuu vain käteisellä. Ilmoittautumisen jouduttamiseksi tiimin nimen, jäsenet ja iskulauseen voi ilmoittaa osoitteeseen satu@soulproductions.fi. Paikan päällä ei sitten tarvitse kuin allekirjoittaa vastuuvapautuskaavake ja maksaa lysti. Overall-voittajahan lähti sekä miehissä että naisissa Asenne Campille. Naisten palkinto presented by Battery Sisters!
Ai niin, ja bileitähän riittää: sekä Pisteen terassilla että ravintolassa sattuu ja tapahtuu. Bändikiinnityksethän olivat Atomirotta, Paperi T, Jodarok, Reindeer Kalashnikov ja The Rautavas/The Rautavas Experience, ja iltabileisiin lippuja myydään ennakkoon. Liput saa näin:
Pääsyliput iltabileisiin 12 € / ilta tai 3 pvä ranneke 30 €. Liput osoitteesta www.lippupalvelu.fi. Ennakkolipulla pääsee jonon ohi klo 22.30 saakka ja ikäraja Pisteen keikoille on 18 vuotta. Lisää tietoa ravintola Pistestä (myynti/sales: 08-8600 300, Piste: 0400 101 620)
Tästä se lähtee, ota aikataulu haltuun ja Wappulounas sisääsi.
JA SAMA KANSAINVÄLISELLE YLEISÖLLE:
Wappulounas är där om – precis runt hörnet
Börjar bli hög tid att sätta Simat dropp och släppa brödet rinna, som de bästa bergs fläckar är bara två dagar. Grädda i samma vänner också, eftersom de är läskigheter: Skid Boende på Inn har aldrig Wappulounas histuria förbokat så mycket. Inkluderade remmissä inkluderar Roope Tonteri, Enni Rukajärvi, Peetu Piiroinen, Sami Luhtanen, Nuutti Niemelä och Antti Autti – och, viktigast av allt, det är klart du gör!
Supgörare åter gnugga håriga händerna tätt ihop och blåser magic dust magi för att planera vidare. Bland dem är phoenix resning som något unikt. Obstaakkelit och format infogas till den nya tron, men man måste vara minst vara engagerande: laget kommer att tävla, så se till att samla in tre personer för torsdagens race team, som kör den mystiska namnet Multiball Team Challenge.
Racing kostnader 40 € för hela kisoilta och 15 € per dag och deltar endast kontanter. Kallelsen att påskynda lagets namn, slogan, och medlemmarna kan anmäla till satu@soulproductions.fi. På plats inte då behöva underteckna vastuuvapautuskaavake och betala för vård mindre. Totalt vinnaren gick till både honor och hanar Camp Attitude!
Åh, är och bileitähän nog: och den punkt på terrassen restaurang som händer och kommer att hända. Bändikiinnityksethän var atom Atomrat, Papper T, Jodarok, Ren Kalashnikov och The Rautavarna/The Rautavarna Erfarenhet, och kvällsparti biljetter säljs i förväg. Biljetter kan vara följande:
Biljetter till festen 12 € / natt eller 3 armband 30 €. Biljetter på www.lippupalvelu.fi. Advance biljett kan hoppa i kön fram till 22:30, och åldersgränsen för spelningar punkten är 18 år. Mer information om restaurangen Pistestä (försäljning / försäljning: 08-8600 300, Point: 0400 101 620)
Här vi går, vänligen schema över och Wappulounas inom dig.